Koiran matolääkkeet

Koiran sisäloishäätö eli madotus on tärkeä osa lemmikkisi terveydenhuoltoa. Sitä ei kuitenkaan ole mitään syytä tehdä kaikille koirille rutiininomaisesti. Matolääkkeitä tulisi käyttää harkiten mahdollisen resistenssin kehittymisen vuoksi. 


Koiran sisäloiset

Sisäloisilla tarkoitetaan yleensä koiran suolistossa eläviä matoja tai alkueläimiä. Suolistossa elävät madot jaetaan kahteen pääryhmään: pyörö- eli sukkulamadot ja heisimadot. Pyörömatoihin kuuluvat muun muassa suolinkaiset, hakamadot ja piiskamato. Sukkulamadot ovat pitkulaisia, suippopäisiä matoja, joiden pituus vaihtelee sentistä jopa kahteenkymmeneen senttiin. Eläin saa tartunnan suun kautta suoraan ympäristöstä tai syödessään esimerkiksi jyrsijän.

Heisimatoja on useita lajeja, joista merkittävimmät ovat Mesocestoides– ja Taenia-heisimadot, koiranheisimato, ekinokokit ja lapamato. Heisimadot ovat litteitä, nauhamaisia matoja, joiden koko vaihtelee mikroskooppisen pienestä useisiin metreihin. Heisimadot vaativat tarttuakseen väli-isännän, jonka koira syö. Esimerkiksi kirput, väiveet ja jyrsijät voivat toimia heisimatojen väli-isäntinä.

Usein kysytyt kysymykset

Millaisia oireita matotartunta aiheuttaa?

Sisäloistartunta voi olla täysin oireeton etenkin aikuisella lemmikillä, mutta varsinkin nuorilla nuorilla eläimillä voi esiintyä seuraavia oireita:

  • Kuiva, kiilloton ja takkuinen turkki
  • Yskä ja selittämättömät tulehdukset
  • Pömppövatsaisuus
  • Ripuli, laihtuminen
  • Epämääräinen oksentelu
  • Suuri ruokahalu

Vaikka sisäloistartunta on usein täysin oireeton aikuisella eläimellä, tartuntaa kantava eläin levittää madon munia ympäristöön ja aiheuttaa tartuntariskin muille eläimille. Jos eläimellä esiintyy loistartuntaan viittaavia oireita, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Sisäloistartunta voidaan varmistaa esimerkiksi ulostenäytteen avulla.

Miten usein koira pitää madottaa?

Huolehdi säännöllisestä madotuksesta pentuaikana ja tiineillä nartuilla. Aikuisen koiran madotuksen tarve on yksilöllinen ja riippuu muun muassa koiran elintavoista. Metsästyskoirilla loistartunnanriski on suurempi.  Ulostenäytteen tutkiminen kerran vuodessa auttaa määrittämään madotuksen tarpeen. 

Jos koirasi matkustaa ulkomaille, otathan huomioon kohdemaan suositukset ja määräykset.

 

Kuinka nopeasti matokuuri auttaa?

Sisäloislääkkeiden vaikutus alkaa heti. Muistathan annostella lääkettä koiran painon mukaan. Jos annos on liian pieni koiran painoon nähden, kaikki matoset eivät ehkä kuolekaan. Pienet yliannostukset eivät aiheuta koiralle vaaraa.

Voiko matolääkityksestä olla haittaa?

Kyllä se mahdollista on , sillä kaikkien lääkkeiden käyttöön liittyy haittavaikutusten riski. Sisäloislääkkeet ovat hyvin siedettyjä ja haittavaikutukset ovat harvinaisia. Tyypillisimmin matolääkkeet voivat aiheuttaa oksentelua ja ripulia. Haittavaikutukset on mainittu tuotteiden pakkausselosteessa.